Työharjoittelu Thaimaan paratiisisaarella
Työharjoittelu Thaimaassa paratiisi saarella

Päiväni Koh Tao Diversilla

Miksi jäädä Suomeen, kun on mahdollisuus tehdä työharjoittelu ulkomailla? Tähän kysymykseen en löytänyt hyvää vastausta. Täysin erilaiseen kulttuuriin hyppääminen viideksi kuukaudeksi yksikseni vaikutti sekä jännittävältä että haastavalta. Olen reppureissannut ympäri Aasiaa, mutten ikinä päätynyt Koh Taolle. Käytyäni Open Water Diver-kurssin kolme vuotta sitten, tiesin että olen koukussa sukellukseen. Siispä sain hullun idean hakea Koh Tao Diversille työharjoitteluun ja täällä ollaan!

tyoharjoittelu thaimaa kohtaodivers blogi2Olen kolmannen vuosikurssin tradenomiopiskelija Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta. Bisneksen ja sukeltamisen yhdistäminen kuulosti melko mielenkiintoiselta ja uniikilta mahdollisuudelta. Harjoitteluni idea on ymmärtää, kuinka Koh Tao Divers operoi sekä hyödyntää oppimaani teoriaa käytännössä. Eli periaatteessa oppia kaikkea mitä ei tapahdu pinnan alla. Onnekseni en ole täysin jumissa toimistossa ja pääsen myös sukeltamaan silloin tällöin. Vaikka työskentelen vain muutaman metrin päässä merestä, se tuntuu olevan niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Ajattelin jakaa teille hieman hetkiä tavallisesta työpäivästäni Koh Tao Diversilla. Viikkoni koostuu yleensä viidestä työpäivästä, näin minulla on muutama päivä vapaata nauttia paratiisista missä asun.

tyoharjoittelu thaimaa10 kohtaodivers9

Sanoisin että KTD:n kahvikulutus on korkeinta tämän saaren shopeista. Aamukahvin jälkeen toimiston avaaminen on päivän ensimmäinen tehtävä. Ovien avaamisen lisäksi käynnistän toimiston koneet, tarkistan päivän ohjelman sekä mahdolliset uudet varaukset ja päivitän liitutauluille seuraavan päivän sukelluskohteet, kampanjat sekä muuta asiakkaille olennaista tietoa.

Ajan tasalla pysyminen tämänhetkisten asiakkaiden, sukellusretkien, henkilökunnan sekä välineiden kanssa on tärkeää. Sukelluskeskuksen arjessa on monia liikkuvia osia, joten skarppina pysyminen ja tehokkaasti kiireessä paineen alla työskenteleminen on olennaista.

Ennen ja jälkeen sukellusretkien huolehdin sukeltajienpapereista sekä maksuista. Sukellusretkien aikana pidän shopin siistinä ja välineet järjestyksessä. Pääaineeni ovat markkinointi ja viestintä, joten saan toteuttaa erilaisia projekteja ja kampanjoita näihin alueisiin liittyen.

Työpäiväni lempihetki on, kun vene saapuu takaisin sukellusretkeltä ja iloiset asiakkaat palaavat shopille. Sukellusten jälkeinen ilo ja hymyt heidän kasvoillaan tekevät päivistäni entistä parempia. Saadessani olla osa näiden unohtumattomien kokemusten luomista, ymmärrän että tämänkaltaista työtä haluan tehdä tulevaisuudessakin.

tyoharjoittelu thaimaa9 kohtaodivers2

Terveisin, Anna Heiskanen

Haemme matkailualan työharjoittelijoita ympäri vuoden.
Jos olet kiinnostunut työharjoittelusta Koh Tao Diversilla, otathan meihin yhteyttä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Ota yhteyttä

Avoinna 9.00-18.00

Mob. +66 86 06 99244 (Whatsapp)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Koh Tao Divers - KTD  logo

Photo credits to Fat Fish Movies, Anna Kekkonen, Irena Stangierska, Fredrik Lindblad and Mikko Paasi

Copyright 1987 - 2017 Koh Tao Divers. All rights reserved.
TAT license #34/01497