Sää Koh Taolla

Sää Koh Taolla

”Millainen sää siellä on kuukautena x” on luonnollisesti yksi meiltä useimmiten kysyttyjä kysymyksiä, sillä kukapa ei haluaisi varmistaa, että pääsee nauttimaan parhaimmista mahdollisista olosuhteista hyvin ansaitulla lomallaan. Onneksi meiltä löytyy tähän kysymykseen myös vastaus, joka pitää sataprosenttisesti paikkansa.

Ei niin mitään hajua.

weather4 kohtao saa thaimaa thailandSää pienellä trooppisella saarella keskellä avomerta vaihtelee usein, eivätkä vuodet koskaan ole täysin samanlaisia. Matkustitpa Koh Taolle siis mihin tahansa vuodenaikaan kannattaa mukaan pakata niin aurinkorasva kuin kevyt sadetakkikin. Valtaosan vuodesta saari nauttii aurinkoisesta säästä sadekuuroilla maustettuna ja vaikka välillä sataisikin, tekemistä löytyy silloinkin. Harva on nimittäin selvinnyt sukellusreissulta kastumatta!

Kuten sanottua, vuodet eivät ole veljiä keskenään. Ne saattavat olla kuitenkin pikkuserkkuja, sillä tietyt yhteneväisyydet toistuvat vuodesta toiseen. Mieltymykset vaihtelevat myös sen parhaan mahdollisen sään suhteen, joten pyrimme parhaamme mukaan avaamaan jokaisen kauden erityispiirteitä.

Loka- marraskuu – Monsuuni kausi

Lähdetään liikkeelle tuosta trooppisten säiden möröstä eli pahamaineisesta monsuunista. Rehellisyyden nimissä monsuuni kausi ei itseasiassa ole yhtään hullumpi aika matkustaa Koh Taolle. Saari on huomattavasti rauhallisempi, kuin esimerkiksi joulun tienoilla, joten saatat löytää erittäin hyviä majoitusdiilejä. Pitää paikkansa, että monsuunin aikana vettä tulee reilummin verrattuna muihin vuodenaikoihin, mutta harvemmin pidempään kuin muutama tunti kerrallaan. Ilma on viileä (trooppisilla standardeilla tämä tarkoittaa, ettet virtaa hikeä ihan jatkuvasti) ja luonto nauttii ja kukoistaa.

Tuulen suunta monsuunin aikaan on idästä, joten sukellus tapahtuu pääsääntöisesti Koh Taon länsipuolella. Tuuli saattaa olla ajoittain melko voimakas erityisesti marraskuussa, mutta saaren lähikohteet tarjoavat tällöinkin nähtävää aallokolta suojassa. Monena vuonna myös valashait ovat pyörähtäneet tervehtimässä sukeltajia näinä kuukausina.

Joulu- tammikuu – Viileä ja kuiva kausi

weather kohtao saa thaimaa thailandMonsuunisateet ovat yleensä ohi viimeistään joulukuun puolivälissä. Tuuli on kauden alkuvaiheissa usein vielä melko voimakas ja tyyntyy mitä lähemmäs kevättä mennään. Mikäli et ole kuumuuden ylin ystävä, sopii tämä vuodenaika sinulle, sillä tuulenvire viilentää mukavasti.

Tuulensuunta on edelleen idästä, joten suurin osa sukelluksista tapahtuu länsipuolen kohteilla. Mitä lähemmäs kevättä tullaan, sitä tyynempi saaren ympäristö on ja helmikuussa pääsee toisinaan tutustumaan myös itäpuolen vähemmän sukellettuihin kohteisiin.

Maalis- Kesäkuu – Kuuma ja kuiva kausi

Meillä tämä vuodenaika kulkee myös leikkisästi nimellä ”Missä ihmeessä kaikki ovat”- kausi. Iso osa matkailijoista ajoittaa lomansa joulupyhien, hiihtolomien tai ihan viimeistään pääsiäisen ympäristöön ja kevättä kohden saari hiljenee hiljenemistään. Ja tämä on valtava vääryys!

Ainoa syy olla matkustamatta Koh Taolle keväällä on lämpötila, joka ajoittain kiipeää melkoisen korkealle. Eli mikäli helle saa sinut voimaan pahoin nesteytyksestä huolimatta, suuntaa kohti Koh Taoa ja yleisesti ottaen Etelä- Thaimaata mieluummin viileämpään aikaan vuodesta.

Mikäli olet tottunut hikoilija, tämä on ehdottomasti vuoden parhaita aikoja suunnata kohti Koh Taoa. Keväällä ja alkukesästä meri on tyyni, aurinko paistaa ja rannat ovat puolityhjillään. Myös sukellus onnistuu tyynien vesien vuoksi ympäri saarta ilman aallokolta piileskelyä suojaisemmalla puolella.

weather2 kohtao saa thaimaa thailandTämän lisäksi kevät on myös vuoden parasta aikaa bongailla valashaita. Vaikka nämä lempeät jättiläiset tekevätkin satunnaisia visiittejä Taon ympäristössä lähes ympäri vuoden, ovat mahdollisuudet törmätä tähän jokaisen sukeltajan unelmaan parhaimmillaan keväällä ja alkukesästä.

Heinä- syyskuu – Kuuma ja kostea kausi.

Heinäkuun tienoilla tuuli kääntyy länteen. Tähän aikaan Thaimaan länsipuolella aallokko on suurta ja sateet runsaita. Koh Tao saa myös toisinaan osuutensa länsimonsuunista, mutta länsirannikkoa kevyempänä versiona. Merten välissä oleva manner hidastaa niin tuulta kuin pysäyttää sateitakin, joten lopputulos Thaimaan Lahdella muistuttaa pientä aivastusta verrattuna Andamanin rannikkoon. Lämpötila on edelleen melko korkealla, joten sekä ihmiset että luonto kiittävät virkistävistä kuuroista.

Tuulensuunnasta johtuen saaren itäpuolen kohteet ovat suojaisimpia tähän aikaan vuodesta. Mikäli siis olet siis sukeltanut Taolla esimerkiksi joulun tienoilla kannattaa laittaa reissu kesäkaudelle mietintämyssyyn, sillä pääset näkemään kirjaimellisesti aivan uuden puolen Koh Taosta.

weather5 kohtao saa thaimaa thailandKoh Tao on ympärivuotuinen sukelluskohde. Saaren suojaisan sijainnin vuoksi olemme turvassa luonnonilmiöiltä kuten tsunameilta tai taifuuneilta. Tämän lisäksi virtaukset pysyvät hyvin kevyinä vuoden ympäri, mikä tekee saaresta erinomaisen ja turvallisen paikan opetella sukeltamaan. Näistä syistä sukellamme 365 päivää vuodessa. Verrattuna moneen muuhun sukellusmatkailukohteeseen Taolla ei ole laisinkaan ns. off- sesonkia, jolloin sukellus ei ole olosuhteiden puolesta mahdollista. Lomailit siis mihin aikaan vuodesta tahansa me olemme valmiina viemään sinut sukeltamaan!

Hyödyllisiä linkkejä

YR Koh tao weather
Windguru Koh Tao

Ota yhteyttä

Avoinna 9.00-18.00

Mob. +66 86 06 99244 (Whatsapp)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Koh Tao Divers - KTD  logo

Photo credits to Fat Fish Movies, Anna Kekkonen, Irena Stangierska, Fredrik Lindblad and Mikko Paasi

Copyright 1987 - 2017 Koh Tao Divers. All rights reserved.
TAT license #34/01497